AUTONVUOKRAUSSOPIMUKSEN SYNTYMINEN
Vuokrasopimus syntyy auton tilaustavasta riippumatta aina autovuokraamon, (”Vuokraamo”) sekä vuokrasopimuksen allekirjoittaneen henkilön tai sen juridisen henkilön (jäljempänä yhteisesti ”Vuokraaja”), välillä, jota vuokrasopimuksen
allekirjoittanut henkilö edustaa vuokraustapahtumassa:
Vuokraajalla tulee olla voimassa oleva ajokortti, 25 vuoden ikä vähintään
(vaatimukseen voidaan tehdä myös poikkeus jolloin vakuutuksen omavastuu onn 1200 eur) ja olosuhteisiin nähden riittävä ajotaito sekä voimassa oleva luottokortti.
Kuljettajat lisätään vuokrasopimukseen varauksen yhteydessä.
Ensisijainen kuljettaja on yksin vastuussa autosta.
Lisäkuljettajat saavat ajaa autolla, jos heidät on lisätty vuokrasopimukseen.
Lisäkuljettajien vaatimukset ovat samat kuin ensisijaisen kuljettajan.
1. AUTON LUOVUTUS VUOKRAAJAN KÄYTTÖÖN
AUTO ON NOUDETTAVISSA VUOKRASOPIMUKSEN ENSIMMÄISENÄ PÄIVÄNÄ KELLO 14-16 VÄLISENÄ AIKANA TAI SOPIMUKSEN MUKAAN.
Vuokraamon on luovutettava auto vuokraajalle käyttökuntoisena ja lain mukaisena, sovittuna aikana ja sovitussa paikassa.
Lisäksi Vuokraamon tulee antaa Vuokraajan erillisestä pyynnöstä riittävä opastus auton käytöstä.
Vuokrattava auto on tarkistettu Vuokraamon tai tämän yhteistyökumppanin toimesta ennen Vuokraajalle luovuttamista.
Kuitenkin myös Vuokraaja on velvollinen tarkistamaan auton vastaanoton yhteydessä autossa mahdollisesti jo olevien vaurioiden tai puutteiden todentamiseksi ja niiden syntymä ajankohdan selvittämiseksi, estäen mahdolliset kiistat.
Mahdollisista vaurioista tai puutteista on heti ilmoitettava Vuokraamolle.
Vuokraan sisältyy 360 km / päivä tai sopimuksen mukaan.
Lisäkilometrit 30 c / km.
Kilometrirajoitus ei koske muiden operaattorien kautta tehtyjä varauksia.
2. AUTON KÄYTTÖ VUOKRAUKSEN AIKANA
Talviaikana juoksevan veden käyttäminen kielletty jäätymisvaaran takia.
Lemmikit ja tupakointi on allergiasyistä ehdottomasti kielletty.
Vuokraaja on velvollinen varauksen yhteydessä ilmoittamaan matkasuunnitelmansa johtuen erilaisista moottoritiemaksuista ja tarroista.
Autoa ei saa viedä Suomen rajojen ulkopuolelle,
ellei siitä ole vuokrasopimuksessa erikseen sovittu.
Auton saa viedä siinäkin tapauksessa ainoastaan Shengen-aleelle.
Auton vieminen Shengen-alueen ulkopuolelle, edellyttää erillistä sopimusta.
Jos matka suuntautuu Norjaan, on se mainittava erityisesti koska paikallinen sää ja vuodenaika on otettava huomioon.
Autoa ei saa viedä Islantiin ilman erillistä sopimusta.
Mikäli vuokraaja vie auton muihin maihin kuin on vuokrasopimuksessa sovittu,
katsotaan se sopimusrikkomukseksi ja vuokraaja on velvoitettu maksamaan 500 eur. korvauksen sekä mahdolliset lisäkustannukset.
Vuokraaja on velvollinen huolehtimaan autosta yhtä hyvin kuin huolellinen henkilö omastaan sekä noudattamaan ajaessaan erityistä varovaisuutta ja huolellisuutta. Vuokraaja sitoutuu käyttämään autoa vain sille tarkoitetulla tavanomaisella tavalla. Vuokraajan on vuokra-aikana huolehdittava auton kunnon normaalista tarkkailusta kuten rengaspaineista sekä öljyn- ja muiden nesteiden riittävästä täytöstä.
Erityisesti PIMENNYSVERHOT ovat heikkorakenteisia ja alttiita vahingoille.
Niiden käytössä ei saa käyttää ylimääräistä voimaa vaan niitä on käsiteltävä hellävaroen.
Moottoriöljy: 5W 30.Rengaspaineet: edessä 4.0 takana 4,5. Paineet tarkastettava jos vuokra-aika on pidempi kuin 14 päivää.
Auton jäädessä hetkeksikin pysäköidyksi, ilman kuljettajaa tai matkustajaa, on se ehdottomasti lukittava ja vedettävä käsijarru päälle.
Vuokraaja sitoutuu ainoastaan itse kuljettamaan autoa.
Hän saa luovuttaa auton toiselle tai toisen kuljetettavaksi vain jos vuokrasopimukseen on erikseen merkitty lupa siihen.
Auton käyttäminen lainvastaisiin tarkoituksiin tai hinaukseen, kilpailuihin tai niiden harjoituksiin, ajo opetukseen, off-road ajoon sekä jäällä ajamiseen virallisesti merkittyjen jääteiden ulkopuolella on kielletty.
Autolla ajaminen pääteiden ulkopuolisilla sorateillä tai talvella missä ei ole vakituista kunnossapitoa on kielletty,
mutaan tai lumeen juuttumisen vaaran vuoksi.
Mahdolliset hinaus – ja muut kustannukset ovat Vuokraajan vastuulla.
Vuokraaja vastaa aina täysimääräisesti vuokra-aikana auton käyttämisestä aiheutuneista pysäköintivirhemaksuista, rikesakoista, ylinopeudesta tai muusta liikennerikkomuksesta, tietullista sekä ruuhkamaksusta.
Allekirjoituksellaan vuokraaja oikeuttaa vuokraamon antamaan viranomaisille henkilötietonsa edellä mainittujen seuraamusmaksujen määräämiseksi.
Vuokraaja maksaa käyttämänsä polttoaineen.
Auto luovutetaan tankki täynnä ja palautetaan tankki täynnä.
Jos ajat yli 1000 km, on sinun tarkkailtava AdBlue aineen kulutusta ja välillä täytettävä säiliöön lisää.
Autossa käytettävä polttoaine ilmenee vuokrasopimuksesta
ja/tai auton rekisteriotteesta. (Diesel)
Vuokraaja vastaa väärän polttoaineen tankkaamisesta tai käytöstä autolle aiheutuvista vahingoista täysimääräisesti.
Mikäli Vuokraaja palauttaa auton vajaalla tankilla,
Vuokraamolla on oikeus veloittaa puuttuva polttoaine (vallitseva litrahinta) ja tankkausmaksu 50 eur.
3. VUOKRAAJAN VASTUU AUTOSTA JA SEN VARUSTEISTA VUOKRA-AIKANA, VAKUUTUKSET
Autossa on liikennevakuutus sekä täyskasko.
Kasko korvaa törmäysonnettomuudessa omalle autolle tapahtuneet vahingot, sekä hirvi-, ilkivalta-, palo-, ja varkausvahingot.
Vuokraaja on velvollinen ilmoittamaan sekä korvaamaan Vuokraamolle autoa tai sen varusteita vuokra-aikana kohdanneet vahingot ja katoamiset
sekä maksamaan auton korjauksen ajalta seisonta-ajan korvauksena sopimuksen mukaista vuokraa enintään 30 päivän ajalta.
Vuokraajan vastuu on kuitenkin rajattu vuokrasopimuksessa todettuun perusomavastuuosuuteen.
Ilmoittamatta jätettyjen vaurioiden ja vahinkojen selvitystyöstä veloitetaan 50 eur / tunti.
Perusomavastuu on 1200 euroa.
Perusomavastuu veloitetaan jokaisesta vahingosta erikseen.
Perusomavastuun voi pienentää 500 euroon vuokrasopimuksessa erikseen sovittavalla 150 eur. lisämaksulla.
Vuokraaja on velvollinen korvaamaan Vuokraamolle vahingot täysimääräisinä ilman omavastuurajoitusta, mikäli vahingot ovat syntyneet tai aiheutuneet jollain seuraavista tavoista: autossa tupakointi, vauriot auton verhoiluissa, yli-
tai vajaapaineisilla renkailla ajaminen, avainten katoaminen, väärän polttoaineen käyttäminen, lumivahingot kun niistä on varoitettu merkeillä (esim. lumen putoaminen katolta), ajaminen ajoneuvon koko huomioon ottaen liian ahtaissa
tiloissa, huonokuntoisilla tai alustalta liian pehmeillä teillä, maastossa (off-road), ajaminen alueella johon auto ei ole suunniteltu tai auton muu huolimaton tai virheellinen käyttö.
Autoa ei saa viedä festivaaleille tai vastaaviin tapahtumiin jossa alkoholin tai muiden päihteiden käyttö on yleistä.
Auto on varustettuna paikantimella erimielisyyksien välttämieksi ja turvallisuuden lisäämiseksi.
Vuokraaja on velvollinen korvaamaan Vuokraamolle auton epätavanomaisesta likaantumisesta
johtuvat siivous- ja puhdistuskustannukset.
Vuokraajan täysimääräinen korvausvelvollisuus koskee aina myös vahinkoja, jotka ovat välittömästi tai välillisesti johtuneet Vuokraajan rikollisesta menettelystä, auton käytöstä alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena
tai muusta tahallisuudesta tai törkeästä sopimusehtojen rikkomisesta.
Vuokraaja on myös vastuussa auton muiden matkustajien tai siellä vierailevien henkilöiden aiheuttamista vahingoista.
Vuokraaja vapautuu korvausvastuustaan Vuokraamolle myös omavastuun osalta, mikäli Vuokraamo saa vahingosta täyden korvauksen mahdolliselta kolmantena osapuolena olevalta vahingonaiheuttajalta tai tämän vakuutusyhtiöltä.
4. MENETTELY AUTOA KOHDANNEESSA VAHINKO- RIKKOUTUMISTAPAUKSESSA
Vuokraajan on välittömästi ilmoitettava Vuokraamolle autoon vuokra-aikana tulevasta viasta tai autoa kohdanneesta vahingosta.
Autoa kohdanneesta rikoksesta, liikennevahingosta sekä henkilö- ja eläinvahingosta on aina ilmoitettava heti myös poliisille.
Vahinkotilanteessa Vuokraajan on aina täytettävä kirjallinen vahinkoilmoitus Vuokraamolle.
Vuokraaja vastaa edellä todettujen ilmoitusten laiminlyönnistä johtuneista vahingoista täysimääräisestä.
Vahingoista jotka johtuvat auton sääntöjen vastaisesta käytöstä, vastaa vuokraaja kokonaan.
Vuokraaja voi oma-aloitteisesti korjauttaa autoa Vuokraamon kustannuksella
enintään 75 euron arvosta.
Korjaustyöstä ja suoritetusta maksusta on toimitettava tosite Vuokraamolle.
5. VUOKRAN MAKSAMINEN (varausmaksu ei koske Suomen ulkopuolella toimivien välittäjien varauksia)
Ellei muusta maksutavasta ole erikseen sovittu, Vuokraaja maksaa sopimuksen mukaisen vuokran mahdollisine lisineen viimeistään 14 pv. ennen varauksen alkua, sekä varausmaksun 150 eur. 7 pv. varauksen tekemisen jälkeen.
Mikäli varaus suoritetaan 14 päivän sisällä vuokrauksen alkamisesta, on koko varaus maksettava heti.
Säilytä kuitit tapahtumien todentamisen takia.
Mikäli varausta ei ole maksettu vaaditussa ajassa, varaus peruuntuu.
Jos Vuokraaja ei suorita koko varausmaksua määrätyssä ajassa, on Vuokraajalla oikeus antaa auto toiselle Vuokraajalle.
Varausmaksua (150 eur. ) ei palauteta.
Vuokraamo veloittaa Vuokraajalta 8.6.2025 lähtien 1200 eur eur suuruisen vakuusrahan vuokrasopimuksen allekirjoituksen yhteydessä.
Vakuusraha palautetaan Vuokraajalle vuokrauksen päätyttyä 14 päivän sisällä, mikäli auto ja lisävarusteet palautetaan vaaditussa kunnossa.
Jos on aihetta epäillä että Vuokraajalle on kertynyt parkkisakkoja tai nopeuskamera sakkoja, voi vakuuden palauttaminen kestää 4 viikkoa johtuen asian selvittämisen vaatimasta ajasta.
Vuokraamolla on lisäksi oikeus milloin se katsoo tarpeelliseksi, vaatia Vuokraajalta vuokrauksesta johtuvien maksujen vakuudeksi 2 luottokorttia.
6.0 VARAUKSEN PERUMINEN (ei koske Suomen ulkopuolella toimivien välittäjien varauksia)
Mikäli Vuokraaja peruu varauksen viimeistään 30 päivää ennen varauksen alkua, palautetaan koko vuokrasumma.
Mikäli vuokraaja peruu varauksen viimeistään 14 päivää ennen varauksen alkua, veloittaa Vuokraamo 50% varauksen summasta,
Mikäli vuokraaja peruu varauksen vähemmän kuin 14 päivää ennen varauksen alkua, vuokrasummaa ei palauteta.
Maksetut lisävarusteet palautetaan aina kokonaan.
Varausmaksua 150 eur ei palauteta missään tilanteessa.
7.0 VUOKRAAMON VASTUU AUTOSSA OLEVASTA VIRHEESTÄ JA VIIVÄSTYKSESTÄ
Mikäli autossa ilmenee vuokra-aikana tekninen vika tai muu virhe, josta Vuokraaja ei ole vuokrausehtojen mukaan vastuussa,
voi Vuokraaja vaatia Vuokraamolta virheen korjaamista tai virhettä vastaavaa hinnanalennusta.
8.0 AUTON PALAUTTAMINEN SOPIMUKSEN MUKAISEN VUOKRA-AJAN PÄÄTTYESSÄ
Vuokraajan on palautettava auto kaikkine varusteineen vuokraamon toimipisteeseen vuokra-ajan päättyessä.
Sopimuksen mukainen vuokra-aika päättyy, kun auto avaimineen on palautettu vuokraamoon tai kun vuokraamo on saanut vuokraajan ilmoituksen auton palauttamisesta vuokraamon hyväksymään paikkaan, mikäli auto palautetaan muualle kuin
vuokraamon toimipisteeseen.
Mikäli autoa ei ole näin palautettu eikä vuokra-ajan jatkosta ole todistettavasti sovittu, Vuokraamo voi ilmoittaa asian poliisille.
Vuokraamolla on oikeus periä Vuokraajalta korvaus viiveestä Vuokraamolle aiheutuneista ylimääräisistä töistä ja muista asiaan liittyvistä taloudellisista vahingoista.
Vuokraamo ei vastaa autoon palautushetkellä jätetystä omaisuudesta.
Auto on palautettava vuokra-ajan viimeisen yön jälkeen seuraavana aamuna kello 10.00 mennessä, ellei muusta ole sovittu.
Auton jälkitarkastus katsotaan suoritetuksi kokonaan vasta kun auto on pesty vuokrauksen jälkeen ja mahdolliset ulkoiset naarmut on paremmin havaittavissa. Auton pesu hoidetaan vuokraamon toimesta.
AUTO ON PALAUTETTAVA:
1. Sisäisesti siivottuna. (aineita ja välineitä löytyy autosta ja useimmilla huoltoasemilla on mahdollisuus käyttää imuria)
2. Roskat tyhjennettynä
3. Wc kasetti tyhjennettynä ja huuhdottuna
4. Harmaavesisäiliö tyhjänä (ei koske talviaikaa)
5. Vesisäiliö täytettynä (ei koske talviaikaa)
6. Täydellä tankilla
7. Ad Blue säiliö täytettynä ( yli 1000 km ajon jälkeen)
8. Mahdolliset vuodevaatteet laitettuna sille varattuun kassiin tai eriteltyinä yhteen kasaan sängyn päälle.
Hyvä sääntö on se että palauta auto samanlaisessa kunnossa kun itse otit sen vastaan vuokrauksen alkaessa.
Auton viivästyneestä palauttamisesta veloittaa Vuokraamo 30 eur per alkava tunti
9.0 AUTON PALAUTTAMINEN ENNEN SOVITUN VUOKRA – AJAN PÄÄTTYMISTÄ
Jos vuokraaja palauttaa auton ennen sovitun vuokra-ajan päättymistä,
ei se velvoita Vuokraamoa ennakkoon maksetun vuokrahinnan palauttamiseen Vuokraajalle.
10.0 SOPIMUKSEN PURKAMINEN
Vuokraamolla on oikeus purkaa sopimus välittömästi, jos käy ilmi, että Vuokraaja rikkoo olennaisesti sopimusehtoja.
Vuokraaja on tällöin velvollinen välittömästi palauttamaan auton kaikkine varusteineen sovittuun palautuspaikkaan.
Mikäli vuokrasopimus puretaan vuokraamon toimesta siksi että vuokraaja on laiminlyönyt vuokraehtoja,
ei jäljellä olevien päivien vuokraa palauteta, ellei korvaavaa vuokralaista löydy.
Kumpi tahansa osapuoli voi purkaa sopimuksen, mikäli auto varastetaan vuokraamosta tai autoon tulee Vuokraamon vastuulla oleva auton käytön estävä vika eikä Vuokraamo toimita korvaavaa autoa kohtuullisessa ajassa ilmoituksesta.
Vuokraamo palauttaa tässä tapauksessa jäljellä olevien päivien vuokrat.
EPÄTAVALLISTEN TÖIDEN VELOITUKSET:
1. Kadonneista auton varusteista ja tarvikkeista veloitettava maksu vaihtelee.
2. Ajoneuvon luvaton maastavienti 500€
3. Auton luovuttaminen luvattomalle kuljettajalle 400€
4. Auton palauttaminen myöhässä 30€ alkavalta tunnilta.
5. Ilmoittamattomien vaurioiden selvittämiskulut 50€ / tunti
6. Liikennerikkomusten käsittelymaksu 50€
7. Eri maiden tietullien ym. selvittelykulut 50€ / tunti
8. Petokseen liittyvien asioiden selvittelykulut 100€ / tunti
9. Pysäköintivirhemaksujen käsittely 50€
10. Tankkaamatta palautetun auton tankkausmaksu 50€ + polttoaine
11. AdBlue aineen täyttämättä jättäminen 50 eur + täytetty aine.
11. WC kasetin tyhjennys 50€
12. Harmaavesisäiliön tyhjennys 20€
13. Kirkasvesisäiliön täyttö 50€
14. Tupakointi autossa 200€
15. Sisätilojen puhdistus vuokraamon toimesta 190€
16. Istuinten ja sängyn verhoilun puhdistus, 50€
17. Ikkunaverhojen ja pimennysverhojen korjaus 50 eur / tunti
18. Sekalainen asiakkaan aiheuttama työ, 50€ / tunti
On tärkeää että asiakas noudattaa vaadittuja ohjeita auton palautukseen liittyen koska jo
seuraava asiakas mahdollisesti odottaa autoa muutaman tunnin kuluttua ja auton on oltava luovutuskunnossa.
Mikäli näin ei ole, joudumme itse tekemään vaadittavat puhdistukset
ja sen pohjalta joudumme veloittamaan asiakasta joka on laiminlyönyt velvoitteet.